Alan Mooren käsikirjoittama ja Dave Gibbonsin kuvittama Vartijat on yksi arvostetuimmista sarjakuvaromaaneista. Sarjan oikeudet omistava DC on ehdottanut kaksikolle, että he tekisivät tarinalleen esiosia, mutta sopimusta ei syntynyt. Vuonna 2012 DC ilmoitti, että se aikoo tehdä itse seitsemän esiosaa, jossa eri artistit saavat näyttää kyntensä Vartijoiden historian parissa. Gibbons oli myötämielisempi ja kertoi olevansa otettu kunnianosoituksesta heitä ja tarinaa kohtaan. Moore on ollut räikeämpi sanoissaan. Hän on kritisoinut uutta tuotantoa rahastukseksi ja sanonut sen vievän voimaa alkuperäiseltä sarjalta, joka oli hyvä juuri siksi, ettei se ollut aivan perinteinen sarjakuva. Nyt DC on tehnyt siitä taas perinteisen ja tavallisen. Valitettavasti näistä kahdesta miehestä Moore tuntuu olevan oikeassa.
Ensimmäinen Vartijat ennen -kirja koostuu kahdesta itsenäisestä tarinasta, Minuuttimiehistä ja Silkkiaaveesta. Ensimmäinen tarina, Minuuttimiehet, kerrotaan alkuperäisen Yöpöllön näkökulmasta. Tarina keskittyy Yöpöllön kirjoittamaan Maskin takana -kirjaan, jossa hän paljastaa, keitä ensimmäiset supersankarit olivat ja miksi he sellaisiksi ryhtyivät. Piirrostyyli on valitettavan yksinkertaista, eikä sivuilta löydy oikeasti kauniita kuvia kuin muutama. Simppeli ja lähes tylsä taide saa selaamaan tarinan nopeasti läpi.
Harmillisesti edes juoni ei saa keskittymään tarkemmin. Vaikka Minuuttimiehet on lähtökohtaisesti mielenkiintoinen idea Vartijoiden historiassa, tarina ei tuo siihen mitään uutta. Pääpointit tunnetaan jo alkuperäisestä teoksesta, vaikka tarina nyt kuullaankin Minuuttimiesten näkökulmasta. Lukijan oma mielikuvitus on jo luonut toimivan tarinan alkuperäisistä supersankareista, eikä Cooke onnistu tuomaan mukaan uusia, jännittäviä käänteitä. Harvat yllätykset lähinnä hämmentävät.
Toinen puolisko kirjasta seuraa Silkkiaavetta. On 1960-luku ja Silkkiaave on vasta teini-ikäinen tyttö, jota hänen äitinsä yrittää koulia omaksi kuvakseen: sankariksi, joka hän haluaisi itse yhä olla. Ensimmäinen ja selkein asia, minkä lukija huomaa, on tarinan tyyli. Piirrosjälki on yksityiskohtaista ja tarkkaa, mutta siinä on omalaatuinen tyyli, joka tuntuu yleiseltä tytöille suunnatuissa sarjakuvissa. Tarinan juoni laahaa perässä: lukija seuraa teinitytön koettelemuksia oman itsensä löytämiseksi. On poikaongelmia, eikä äitikään ymmärrä. Yllättäen äiti onkin oikeassa. Supersankarin koulutus tulee tarpeeseen, kun pahat miehet laittavat kiertoon huumeen, joka saa ihmiset kuluttamaan: ilkeä vastaisku kierrättämistä tukevalle hippikulttuurille.
Silkkiaaveen tarina on keskinkertainen, mutta täysin riippumaton Vartijoista muutoin kuin nimensä perusteella. Juttu toimisi yhtä hyvin, kenties jopa paremminkin, itsenäisenä tarinana. Nyt lukija jää ihmettelemään, miten tarina liittyy Vartijoihin. Tyyli on tasapuolisen nättiä, muttei räväytä.
Vartijat ennen: Minuuttimiehet ja Silkkiaave -kokoelma on epätasainen teos. Se tarjoaa kohtuullisia tarinoita, muttei onnistu tuomaan Vartijoihin mitään lisää. Se ei syvennä jo luotua maailmaa, vaan päinvastoin vie siltä pohjaa. Silkkiaavetta voisi suositella nuorille tytöille, jos he suostuvat maksamaan puolet jostain, mikä heitä ei välttämättä kiinnosta.
Arvostelu on alunperin kirjoitettu Risingshadown sivulle, jonka kautta myös kirja on saatu: Risingshadow, Suomen suurin scifi- ja fantasiakirjallisuuteen keskittynyt sivusto.
Lue arvosteluni alkuperäisestä Vartijat -sarjakuvaromaanista
Ja sitten luet myös arvosteluni Vartijat Ennen: Koomikko ja Rorschach
Lue arvosteluni alkuperäisestä Vartijat -sarjakuvaromaanista
Ja sitten luet myös arvosteluni Vartijat Ennen: Koomikko ja Rorschach
Jälkikeskustelu - Varoitus - Sisältää lieviä juonipaljastuksia
Kun kuulin Vartijat Ennen -sarjasta, olin varautuneesti kiinnostunut. Voiko tämä toimi, voiko tämä tuoda jotain uutta ja tärkeää Vartijoiden maailmaan?
No, kuten arvostelusta näkee, niin ei oikeastaan. Harmi.
Minuuttimiehet oli Wikipedian mukaan otettu hyvin vastaan, mutta itse en juurikaan pitänyt siitä. Kuvitus oli liian yksinkertaista, kuin lapsi olisi piirtänyt puuväreillä. Se ei oikein riitä kun puhutaan kuvitetusta tarinasta. Tarina ei myöskään. Se oli tarina jonka suurilta osin tiesin jo, eikä se tuonnut sinne uusia käänteitä. Ainoat "käänteet" olivat lähinnä minua hämmentäviä. Mitä se Huppuoikeus teki? Mikä oli karnevaali ja lapsen kidnappaajat johon viitattiin? Missään ei tullut sellaista koukkua joka olisi saanut jännäämään tarinaa. En päässyt myöskään hahmojen tunteisiin mukaan, vaikka potentiaalia oli. Minuuttimiehet kun olivat tuomittuja alusta alkaen.
Toinen osa, Silkkiaave, oli hieman sekava kokemus. Toisaalta pidin siitä, mutta kuten mainittua, en tiedä miksi se oli tehty Vartijoiden Silkkiaaveesta. Siksi, että tytöt jotka siitä pitävät ihastuisivat hahmoon ja lukisivat oikean Vartijat -romaanin joka kuvaa hahmon ja maailman täysin eri tavalla? Hyvä homma.
Se oli rempseän kevyt, isopahakin oli musiikki scenen psykedeelinen mustamies. Ei sitä oikein vakavasti voinut ottaa. Kaukana oli vanhojen supersankareiden kylmä ja psykoottinen näkemys maailmasta jota kuvattiin lähinnä verta oksentavana prostitoituna.
Maailman erilaisuus olikin yksi isoimmista asioista, joka hankasi minulla vastaan. Pidin niin paljon Vartijoiden tunnelmasta ja miljööstä, mutta näissä kummassakaan ei ollut fiilistäkään siitä. Ne olivat tylsiä ja täysin eri todellisuuksia (toki aikakin oli eri, mutta silti). Kaikki oli laimeampaa, ruusuisempaa.
Toivoisinko, etten olisi sitten lukenut näitä? En oikein tiedä. Toisaalta toivon että jotkut osat olisi jätetty mielikuvitukselle eikä kerrottu niitä kunnolla. Kerrottuna ne eivät olleet enää niin... mielenkiintoisia. Ei tämä kyllä mikään sysihuono valinta ollut lukea nämä ja jostain oudosta syystä haluan lukea myös seuraavat kokoelmat, jos ne vain päätyvät meille asti.
Outo se ihminen on.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti