maanantai 10. marraskuuta 2014

Kirja-arvostelu: Viimeinen toivomus - Andrezj Sapkowski

4/5 pistettä - fantasia - noin 330 sivua - ensimmäinen osa Noituri-tarinaa - alkuperäinen teos: Ostatnie zyczenie - julkaistu vuonna 1993, suomennettu 2010 - kustantanut WSOY - kirjastolaina

Puolan kenties kuuluisin kirjailija, Andrezj Sapkowski, oli pitkän aikaa tuntematon maansa ulkopuolella, mutta vuonna 2007 pelistudio CD Projekt muutti kaiken. Studio toi markkinoille ensimmäisen The Witcher pelin, joka sai uskollisia faneja itse videopelille kuin myös kirjoille. Pelejä on tällä hetkellä kaksi ja vuonna 2015 pelitrilogia on saamassa päätöksensä. Sapkowskin kirjat taas keräävät yhä lukuyleisöä ja palkintoja. Suomalaisilla lukukokemukseen kannustavat muutama muukin syy: Witcher sarja on voittanut kaksi Tähtifantasia palkintoa, jotka myönnetään vuoden parhaalle käännösfantasialle, ja kirjan kääntäjä, Tapani Kärkkäinen, on voittanut suomennostyöstään useita palkintoja.

Viimeinen toivomus aloittaa Noituri-sarjan, mutta se ei ole romaani, vaan novellikokoelma. Geralt on jokaisen tarinan päähenkilö ja kirjan läpi seurataan yhtä suurempaa kehyskertomusta, joka sitoo novellit yhteen, mutta tämäkään side ei ole sen suurempi. Tarinat ovat itsenäisiä, mutta ne tulee lukea järjestyksessä. Viimeinen toivomus onkin omalla tavallaan erinomainen esiosa Geraltin tarinalle. Jokainen novelli on oma seikkailunsa, yksi Geraltin hoidettava tehtävä, joka kertoo niin pääsankaristamme kuin maailmasta jossa tämä kaikki tapahtuu.

Tämä ei missään nimessä tarkoita, että kirja olisi yhtään heikompi tai että se sisältäisi suurta määrää alustusta. Päinvastoin: Viimeinen toivomus on kevyt ja erittäin viihdyttävä fantasia tarina, jossa on syvyyttä pinnan alla. Se toisinaan piilottaa todellisen luonteensa näyttäytyäkseen vain kevyenä viihteenä, mutta se on aina paljon enemmän. Jokainen tarina pyrkii kääntämään jonkin tyypillisen fantasiaelementin päälaelleen ja tarkastelemaan sitä toisesta näkökulmasta. Kuka oikeasti onkaan hirviö: kauhean ulkomuodon omaava otus vai kaunis ihminen?

Ennen kaikkea kyse on kuitenkin viihdyttävästä kertomuksesta. Se liikkuu nopeaan tahtiin eteenpäin ja sisältää paljon nasevaa dialogia. Se ei sisällä juuri lainkaan ylimääräistä kuvailua ja oppikirjamaista historiaa, mutta silti kirjan päätyttyä osaa maailmasta kertoa vaikka miten paljon. Novellit sisältävät paljon tapahtumia, joissa on jonkinlainen humoristinen sävy, mutta kirja kykenee myös pysäyttämään lukijan.

Huumoria kirjassa onkin huomattavan paljon. Hahmoilla tuntuu olevan aina sana hallussa, eivätkä tapahtumatkaan aina ole aina kaikkein synkimpiä. Sapkowski on kääntänyt muutaman kaikkien tunteman, perinteisen sadun omaksi muodokseen ja vinoilee näille olan takaa. Noiturin maailma on kiehtova niin kulttuureineen kuin myös hirviöineen ja niitä rahasta teurastavien noiturien johdosta.

Viimeinen toivomus on erinomainen fantasiaromaani. Se on kevyttä ja raikasta, eikä sitä voi mitenkään verrata esimerkiksi huippusuosittuun Tulen ja Jään laulun sarjaan, ja tämä on vain positiivista. Se onnistuu olemaan täysin oma tuotoksensa, eikä sen vertaista ole. Raskaiden romaanien jälkeen Viimeinen toivomus iskee kuin bussi, se ottaa kaiken irti pelkästä nauttimisesta, mutta toimii muutenkin erinomaisesti.

Jälkikeskustelu - Ei sisällä juonipaljastuksia
Olin lukenut tämän kirjan jo joitain vuosia sitten, osittain siksi, että kirjaa oli kehuttu niin paljon, osittain koska olin kiinnostunut kyseisistä peleistä. En muista itse lukukokemuksesta paljoakaan, mutta fiilikseni eivät olleet aivan niin postiiviisia kuin nyt. Silloin en vielä lukenutkaan niin paljoa, ja luulen tämän vaikuttaneen kokemukseen huomattavasti. Nyt kun alla on enemmän kirjoja, sai tästäkin huomattavasti enemmän. Ja kävihän minulla niinkin, että en alkuun tajunnut kirjassa olevaa kehyskertomusta. Kyseinen tarina, ja koko kirja, alkavat hieman epäselvästi, joten putosin heti kärryiltä.

Nyt kirja osui parhaaseen mahdolliseen paikkaan. Olin lukenut jo jonkin aikaa hieman paksumpia teoksia, jotka vaativat enemmän ajatusta ja aikaa itsekseen. Ei huonoja, mutta omalla tavallaan ehkä vaativampia.

Kun sitten sain tämän kirjan käsiini ja aloin lukemaan niin tunsin olevani kuin uudesti syntynyt. Viimeinen toivomus oli juuri se mitä tarvitsin. Se oli kirja, joka sai minut todellakin nauttimaan lukemisesta (okei, tuo on väärin sanottu, minä nautin aina lukemisesta, mutta se teki sen tavallista tiedostavammaksi). Tämä oli oikea kirja oikeaan paikkaan, mutten näe mitään syytä, miksei kirja vakuuttaisi muutenkin.

Jos jotain kritiikkiä on sanottava, niin hieman täytyy kyseenalaistaa Sapkowskin luomat hirviöt. Näitä esiintyy muutamakin ja usein ne ovat täysin omia luomuksiaan (tai sitten en vain ole kuullut niistä koskaan). Se on ideana mukavaa, aina on kiva saada jotain uutta ja raikasta luettavaksi, mutta herran jestas osa niistä oli kummallisia. Minulla on hyvä mielikuvitus, mutta toisinaan näissä pedoissa tuntuu menevän omat ajatukset jumiin. Tämä aiheuttaa sitten osin tahatona (?) huumoria. (Näin kävi kun luin Clive Barkerin novellikokoelmaa: kun kauhunovelli paljasti petonsa, muuttui se minun kohdallani huumoriksi.)

Odotan innolla koska pääsen jatkamaan sarjaa. Jos muistan oikein, myös toinen osa on novellikokoelma ja tämän jälkeen alkavat sarjan romaanit.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti