keskiviikko 1. lokakuuta 2014

Kirjoittamisesta: Oletko valinnut oikean henkilön tarinasi kertojaksi?

Tarinan kertojahenkilön valitseminen saattaa useimmiten olla itsestään selvää. Kun kirjoittaja saa idean, hän myös tietää kenen näkökulmasta tarina tullaan kertomaan. Moni tarina luodaan juuri päähenkilön ympärille, niinkin, että toisinaan päähenkilön on se tarina, joka halutaan kertoa. On kuitenkin tapauksia, joissa on syytä miettiä tarkemmin kenen tarinaa tässä kerrotaan. Vaikeimmaksi tämän tekee ne tapaukset, joissa on hyvin laaja hahmogalleria, kuten fantasia tai osa rikos- ja jännitystarinoista.

Millä perusteella valita kertojahenkilö?
Kuka kertojahenkilö oikeastaan edes on?

Hän on hahmo, jonka näkökulmasta tarinaa seurataan. Tämä hahmo voi olla joko minä-kertoja, jolloin hän on hyvin selvästi äänessä, tai sitten tarina voidaan kertoa tämän hahmon näkökulmasta kolmannesta persoonasta. Usein kertojahenkilö on sama asia kuin päähenkilö, mutta aina ei näinkään ole. Yksinkertaistaaksamme asioita hieman, keskustelemme näistä nyt samana asiana.

(Vaikkakin harvinaisempaa, on myös tarinoita, joissa kertojahenkilö ei ole päähenkilö, vaan hän seuraa jotakuta "tärkeämpää". Tämänlainen voisi olla esimerkiksi Sherlock Homes tarinat, joissa kertojahenkilönä on hänen parinsa Watson. On kuitenkin huomioitavaa, että vaikka tämä olisi tapauksesi, on kertojahenkilön silti ruksittava alla olevat asiat listaltaan. Kertojahenkilö ei tulisi koskaan olla täysi mitättömyys, joka vain kertoo muiden tekemisiä.)

Kaikki hahmot eivät ole sopivia päähenkilöiksi, vaan hänen on täytettävä tietyt vaatimukset. Koska kyse on siitä hahmosta, jonka silmien läpi tarinan koemme, on hänen oltava huomattavasti muita tärkeämpiä. Alle olen listannut joitain niitä asioita, joita kertojaltamme tarvitsemme:

1. Tarinalle välttämätön
Päähenkilön tärkein tehtävä on se, että hän on jollain tavalla tarinalle korvaamaton. Ilman häntä tarinaa ei voida kertoa, ehkä tarinaa ei edes ole. Jos päähenkilösi voidaan heittää pois tai korvata jollain sivuhahmolla ilman minkäänlaista vaikutusta, on jotain vikana. Sama koskee sitä, jos hahmoasi vain pompotellaan suunnasta toiseen ja oikeat vaikuttajat toimivat taustalla, hänestä välittämättä.

2. Vaikutettava tarinaan
Päähenkilön roolin on oltava oleellinen, mutta hänen on myös vaikutettava tarinaan. Hän ei voi vain reagoida tapahtumiin ja seurata sivusta, miten tilanteet kehittyvät. Hänen on tehtävä omia valintoja joilla on omat seurauksensa. Tarinasi ei tulisi toimia, jos päähenkilönä olisi joku toinen, koska tämä tekisi eri valinnat

3. Oltava siellä, missä on toimintaa
Kertojahenkilö ei voi kaiken aikaa pysyä sivussa, vaan hänet on tuotava sinne, missä on toimintaa. Tämä voi tarkoittaa mitä tahansa oikeasta taistelusta raivokkaaseen riitaan. Päähenkilöä saa, ja pitääkin, heitellä ympäriinsä ja koetella. Hänen pitää kärsiä ja hänen täytyy olla valmis heittäytymään. Toiminta on helppo ja välitön tapa luoda jännitystä, katsokin siis, että hahmosi myös on siellä.

4. Hänen on koettava tuskaa
Toisinaan on sanottu, että päähenkilöksi kannattaa valita se, joka tekee suurimman valinnan tai se, joka kokee suurinta tuskaa. Luemme tarinoita tunteaksemme ja kokeaksemme tunteita, iloa, surua, menetystä ja saavuttamista. Kehen valinnat vaikuttavat eniten, kuka on vaarassa menettää eniten, kuka todellakin taistelee kaikesta?

5. Kattavin näkökulma
Kuka hahmoista näkee ja kokee eniten? Jos kohtauksessasi on viisi henkilöä, niin kenellä heistä on laajin näkökulma heihin kaikkiin? Kuka voi esittää, edes osan, muiden mielipiteistä? Hahmo, joka näkee laajasti, tuntee monia tärkeitä sivuhenkilöitä ja saa tietoonsa asioita, joita muut eivät saa, on usein hyvin tärkeä.

6. Erottava tekijä
Vaikka hahmot olisivat muuten suunnilleen samalla viivalla, on jokainen heistä jollain tavalla uniikki. Joku tietää salaisuuden, jota muut eivät tiedä. Joku on yhä sekaisin edelleisistä tapahtumista. Joidenkin välillä on riitoja, joku on ihastunut toiseen. Kukaan hahmoistasi ei ole samanlainen ja usein juurikisen se erottava tekijä, voi olla mielenkiintoisin. Tämä vaihtelee jokaisessa tarinassa ja kohtauksessa ja siksi se tulisi arvioida erikseen. Kuka heistä tuo tarinaan eniten?

Yleisiä valintoja
Nämä vaatimukset huomioon ottaen ei ole yllättävää, että meillä on kymmenittäin hahmoja, jotka tulevat kerta toisensa jälkeen vastaan.

Fantasiatarinat kerrotaan usein niiden näkökulmasta, jotka ovat vallassa tai sen välittömässä läheisyydessä. Kuninkaat, prinssit ja heidän valitut vartijansa ovat tietyllä tavalla erinomaisia valintoja päähenkilöiksi. He näkevät kokonaiskuvan ja ovat tekemässä päätöksiä, jotka vaikuttavat kokonaisiin kansoihin. Sodissa se on usein juurikin he, jotka tekevät oikeat ja väärät valinnat.

Toisinaan tätä yritetään rikkoa sijoittamalla päähenkilöksi esimerkiksi tavallinen rivisotilas tai maajussi, mutta usein nämäkin tarinat päättyvät siihen, että heidät asetetaan tärkeään asemaan - juurikin edellä mainittujen syiden takia.

Näin katsottuna nämä roolit tuntuvat ennalta-arvattavilta kliseiltä, mutta ne toistuvat kerta toisensa jälkeen koska ne toimivat. Jos kerromme tarinan kuninkaan näkökulmasta, voimme nähdä kuninkaan omat, henkilökohtaiset taistelut, mutta myös koko valtakunnan.

Toki voimme tuoda myös tarinan, jossa päähenkilöllä ei ole mitään päätösvaltaa, mutta se vie voimaa tältä hahmolta. Jos ei erikseen halua kertoa tarinaa, jossa rakennetaan sitä ahdistusta ja pelkoa, joka muiden ohjaamisesta syntyy, ei tähän välttämättä kannata ryhtyä.

Jännitystarinoissa meillä on hieman erilainen näkökulma: näissä ei usein valita korkeinta poliisijohtajaa vaan joku tavallisempi henkilö. Tämän tyyppinen kirjallisuus kaipaa juurikin sitä jännitystä ja silloin on äärimmäisen tärkeää valita joku sellainen, joka myös on kentällä, kuka pääsee tutkimaan hylättyä taloa tai pidättämään pakenevaa roistoa.

Milloin todella miettiä, oletko tehnyt oikean valinnan
Tarinasi yksi tärkeimmistä valinnoista koskee kertojamuotoa: onko tarinalla minäkertoja, vai onko se kerrottu kolmannesta persoonasta? Jos päädyt minäkertojaan, sinulla tuskin tulee olemaan muita kertojia, muuten kuin erityistapauksissa, kuten prologeissa.

Kolmannesta persoonasta kerrottu tarina avaa enemmän vaihtoehtoja. Toki myös kolmannesta persoonasta kerrottu kirja voidaan kertoa vain yhden näkökulmahenkilön kautta, kuten valtaosa Harry Pottereista, mutta tällöin on huomattavasti helpompi jakaa kertojantehtävää. Tarinasta riippuen se voi olla rajattu määrä, esimerkiksi kolme kertojaa, jotka vaihtelevat luvuittain, tai sitten lukematon määrä, jossa meillä on tietyt yhä uudestaan ilmestyvät hahmot, mutta myös yksittäisiä lukuja.

On täysin tarinakohtaista etsiä sen oikea kertoja. Mitä enemmän meillä on valittavia hahmoja yhdessä kohtauksessa, sitä enemmän meillä on myös kertojavaihtoehtoja.

Otetaan lyhyt esimerkki, jossa meillä on kohtauksessa viisi henkilöä, ystävää, ruokailemassa. Tarina kertoo näistä viidestä henkilöstä, joten jokainen tulee näkymään myös jatkossa.

Kun näistä lähdetään valitsemaan, kysytään ensin kuka heistä on tärkein: Onko heillä erikseen johtajaa, joka vie heitä? Mitkä ovat henkilöiden suhteet, onko joku, joka haluaisi olla johtaja? Mitä kohtauksessa tapahtuu? Onko kyseessä riita? Tehdäänkö päätöksiä?

Jos kyseinen kohtaus ei anna sinulle tarpeeksi tietoa jotta voisit valita yhden, jatka eteenpäin: Minne tarina etenee? Kuka hahmoista muuttuu eniten, kenellä on eniten tehtävää? Kuka heistä on mielenkiintoisin?

Kysymällä näitä kysymyksiä pääset lähemmäksi sitä, miksi yksi näistä ystävyksistä valittaisiin kertojaksi muiden ylle. Kuka heistä on tärkein, kenen oma, henkilökohtainen matka on mielenkiintoisin? Vai kerrotko kenties heidän kaikkien tarinat vuorotellen?

Nämä ovat ehdottoman tärkeitä kysymyksiä, jotka kannattaa miettiä mahdollisimman ajoissa. Kertojan muuttaminen on nimittäin yksi raskaimmista muutoksista, tämä kun muuttaa lähes aina koko tarinan. Kertojan vaikutus tarinaan on suurempi kuin kenenkään muun, mikä on hyvä huomioida.

Tai ehkä olet jo valinnut kertojasi ja tiedät sen helposti, ehkei sitä tarvitse edes miettiä. Siltikin, kannustan sinua ottamaan tehtäväksi miettiä näitä kysymyksiä. Jos tosiaankin tiedät kuka kertoja on, perustele itsellesi miksi. Tai tee tämä lista vaikka muista hahmoista, miksi hän voisi, tai ei voisi, olla kertoja? Jos olet täysin varma kertojastasi, mutta huomaat, ettei hän juurikaan koe toimintaa tai ainakaan vaikuta siihen, löytyisiko sittenkin joku toinen, vai olisiko aika muuttaa tarinaa?

8 kommenttia:

  1. Mä pidän hiukan yllättävistä kertojista, tai ainakin olen suuresti kyllästynyt perinteisiin, saamattomiin, persoonattomiin kertojiin, jotka ovat päähenkilöitä.

    Jos käyttää useampaa kertojaa, on todella tärkeää pitää huolta millaista tekstiä he puhuvat, ja miten he tarinaa kertovat.

    Mun uudempi kirjoitusprojekti on useamman minä- ja hänkertojan sekoitus. Tekstin tyyli on aika eri kuin edellisen, koska kukaan hahmoista ei ole taiteellinen, kipeä, angstinen teini. Hiukan on pitänyt alkuun miettiä, ettei vahingossakaan käytä puhekielisiä ilmauksia erään hahmon kerrontavuoroilla. Ne ovat festivaalit, ei enää festarit.

    Persoonallisuus on tässäkin tärkeintä. Jos kertoja ei täytä kaikkia sääntöjä, mutta sopii tarinaan, okei. Ja olisi mun mielestä suotavaa, jos kertoja kertoisi hiukan tuoreemmin kuin kanssakertojaveljensä ja -sisarensa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyviä pointteja. Itse en myöskään ymmärrä noita kertojia, joilla ei ole oikeasti mitään asiaa rooliinsa. Jos hahmo on vain sätkynukke, jota heilutellaan miten sattuu, eikä hahmo itse edes välitä siitä, niin miksi meidänkään tulisi välittää?

      Miten koet projektisi onnistuneen, jos sinulla on useita minäkertojia? Olen miettinyt tätä erään tekstin suhteen, mutten ole vielä ainakaan uskaltanut kirjoittaa sitä. Tarkoitus oli kirjoittaa Tulen ja Jään laulu -tyylisesti suuri tarina, mutta kertojat ovat minä-kertojia. Aluksi pidin ideasta todella paljon, mutta tällaista ei oikein ole, ja syystä. On huomattavan vaikeaa erottaa hahmot toisistaan ja tehdä heidästä omiaan.

      Persoonallisuus on yksi tärkeimmistä tekijöistä, ja mitä selvemmin sen voi tuoda hahmolle, sen parempi. Lukijan on päästävä hahmon sisälle ja tutustuttava tähän.

      Poista
    2. No, hahmot ovat aika erilaisia tyttöjä, joten vaikka kummankin kieleen on tarrautunut samanlaisia piirteitä, kyllä kerronnat erottaa toisistaan.

      Yhtä paljon kertojanäänten eroavaisuuksia pitää pohtia minäkertojillakin kuin hänkertojilla. ;) Mä kypsyttelin kertojaääniä mielessä muutaman kuukauden, kunnes jokaisella oli oma persoona. Riippuu vähän hahmosta, kumpi kertoja on parempi. Osa oikuttelee tuon hänin kanssa, mutta minän ei. Ja toisinpäin.

      Poista
    3. Kuulostaa mielenkiintoiselta! Olen nimittäin vain yhteen kirjaan törmännyt, jossa on käytetty kahta eri minäkertojaa. Tämä oli egyptiläisen kirjailijan kirja nimeltä Utopia (hankalahko kirjailijanimi on jo kadonnut muistista), ja tässä se ei toiminut. Kirja ei muutenkaan uponnut minulle, mutta siinä en aluksi edes tajunnut, että kertoja oli vaihtunut. Minäkertoja on mielestäni jopa liian helposti samanlainen eikä siinä koskaan muistuteta kenestä on kyse. Eihän kukaan ajattele, että minä, Ville, tein tätä. Kun on kyse "hänestä", viitataan vähän väliä nimellä ja ulkoisilla ominaisuuksilla.

      Lukijathan ne lopulta sen kertovat, miten se toimii!

      Poista
  2. Minulle kertojan valinta on ollut yleensä hyvin selvä. Kerron jonkun tietyn ihmisen tarinaa, eikä sitä voisi kertoa vaikkapa hänen ystävänsä hänen puolestaan, koska tämä ihminen on ainoa joka on nähnyt kaiken. Monen kertojan tarinoita en ole koskaan kirjoittanut, paitsi hamalla 90-luvulla, jolloin toisen kässärini aivan lopussa kertoja vaihtuu. Kirjoitan lähes aina ensimmäisessä persoonassa. Romaanit aina, novelleja olen kirjoittanut myös kolmannessa.

    Viime aikoina sattui ensimmäistä kertaa sellainen tilanne, että jouduin vaihtamaan kertojaa. Siinä tosin oli kyse siitä, että kompastuin omaan nokkeluuteeni. Keksin, että novelli on päähenkilön epikriisi eli lääkärin kirjoittama sairaskertomus. Nokkelaa. Ainoa huono puoli oli se, että tämä lääkäri oli vähän tylsä tyyppi ja päähenkilö taas kiehtova, räiskyvä persoona, tarina syntyi täysin hänen ajatuksistaan, valinnoistaan ja teoistaan. Hän ei yksinkertaisesti päässyt oikeuksiinsa sairaskertomuksena.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensimmäisessä persoonassa kerrotut tarinat ovatkin usein niitä, joissa kukaan toinen ei yksinkertaisesti voisi sopia kertojan saappaisiin. Sanoit myös siitä, ettei kukaan muu ole nähnyt tarvittavia asioita, minkä johdosta hahmokin on juuri oikea. Kertojan on todellakin tunnuttava tärkeältä.

      Novellikokeilusi kuulostaa kiehtovalta ja tällä tavoin voidaan kirjoittaa hyvinkin mielenkiintoisia tekstejä, mutta ne vaativat ihan oman käsittelyn. Sairaskertomuksessa voidaan kertoa uskomattomia tapahtumia hieman kalseasti ja etäisesti luoden näin mielenkiintoisia kuvia, mutta onko se todella sitä, mitä tarina tarvitsee?

      Poista
    2. Tarkoituksena ei ollut olla pelkästään etäinen - kyllähän sairaskertomusta kirjoittaessa (etenkin vähän värikkäämmissä kulttuureissa kuin Suomessa) kertoja voikin lipsahtaa pois lääkärin roolistaan ja alkaa selittää ihan muita juttuja. Mutta jos esim. päähenkilön ajatukset ja motiivit ovat olennaisia, niitä alkaa olla aika vaikea selittää.

      Poista
    3. Tämä on totta, juurikin se persoonallinen tekijä jokaisella hahmolla. Jos hahmon ajatukset ovat niin herkullisia, ja kenties jopa välttämättömiä hahmolle, on vaikea valita jota kuta toista kertojaksi. Nämä ovat aina tapauskohtaisia ja kirjoittajan on itse valittava, minkälaisen tarinan haluaa kirjoittaa. Vaikka tarina pysyisi muuten täysin samana, olisi se täysin eri, jos kertojana olisi lääkäri tai hahmo itse.

      Poista