Huhtikuussa 2014 Suomessa juhlistettiin kolmatta kertaa Kirjan ja ruusun päivää. Tuona aikana oli saatavilla erikoiskirja, joka painettiin vain tätä tarkoitusta varten. Kirjan sai, jos osti yli kymmenellä eurolla kirjallisuutta, itse kirjaa ei siis voinut erikseen ostaa. Aiempina vuosina juhlittuina kirjailijoina ovat olleet Tuomas Kyrö ja Jari Tervo. Kolmantena vuonna Anna-Leena Härkönen sai toimia kirjan juhlapäivän keulakuvana.
Kirjan avatessa, ensimmäinen havainto on se, ettei Takana puhumisen taito olekaan pienoisromaani. Yhden tarinan sijaan kirja koostuu reilusta kolmestakymmenestä lyhyestä jutusta, joissa Härkönen pohtii kaikkea lentokenttien pelkäämisestä eroamiseen. Juttujen aiheet vaihtelevat suuresti ja vaikka valtaosa on osoitettu naisille, voivat miehetkin löytää teksteistä samaistumispintaa - ainakin niin, että nyökyttelee ja totetaa, että sellaisihan ne naiset ovat.
Lyhyin juttu on virkkeen mittainen ja pisimmätkin vain muutaman aukeaman. Riviväli on suuri ja kirjan lukee muutenkin helposti yhdellä istumalla. Jutut ovat näpäköitä ja niissä on hyväntuulisen kepeä ote. Härkönen saattaa lyhyenkin jutun aikana käsitellä jotain ihan muuta kuin valitsemaansa aihetta, mutta onnistuu silti sitomaan kaiken yhdeksi siistiksi paketiksi. Humoristiset jutut saavat aikaan hörähdyksen kuin toisenkin oikeaan osuvilla toteamuksillaan.
Kirjan suurin "ongelma" on siinä, että se tulisi nimetä paremminkin Takana puhumisen taito ja muita kirjoituksia, kuten Härkösen aiemmat kokoelmat, näistä uusin Laskeva neitsyt ja muita kirjoituksia. Eroa näiden kahden kirjan välillä tuskin pahemmin on, toiseen on kerätty Anna-lehdessä julkaistuja kolumneja, toiseen Härkönen on kirjoittanut täysin uusia juttuja. Nyt nimi on valitettavan harhaan johtava, itse kun odotin lyhyekö romaania.
Härkösen juhlakirjan selaa mielellään läpi, matkan aikana se tarjoaa uusia näkökulmia tuttuihin asioihin sekä kevyitä naurahduksia. Sen enempää tai vähempää se ei tarjoa, mutta tuskin sen tarvitseekaan.
Jälkikeskustelu - ei sisällä juonipaljastuksia
Tämä oli minun ensimmäinen kirja Härköseltä, eikä sinänsä yhtään hassumpi (vähän vaikea laskea joskus yläasteella luettua Häräntappoasetta, josta ei muista yhtään mitään). Hieman olen kyllä pettynyt tuosta harhaanjohtavasta nimestä: olin aivan varma, että kyse on pienoisromaanista. Jotenkin luulin, että se on tämän pointti? No, ei se lopulta niin paljoa haitannut.
Kirjan lukaisi nopeasti ja siellä oli joitain todella hauskoja juttuja ja muutamia, joihin voin vedota tulevaisuudessa kauniimman sukupuolen alkaessa kapinoida. "Härkönen nimenomaan kielsi turhan kiukuttelun!" Eli tässä taloudessa teksti ainakin upposi molempiin sukupuoliin, joskin (yllättäen) se sai enemmän naurunpyrskähdyksiä hameväessä.
Lopputulemana tämä on ihan ok-kirja Kirjan ja ruusun päiväksi. Sinänsä olisin halunnut oikean tarinan, mutta tämä onnistui ainakin siinä, että se sopii kaikille lukijoille. Eli ei ollut yhtään huonompi käydä ostamassa kirja, kun tämän sai mukaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti