perjantai 9. toukokuuta 2014

Kirja-arvostelu: Enkelit ja Demonit - Dan Brown

3/5 pistettä - jännitys - noin 500 sivua / äänikirjassa 18 noin tunnin levyä - alkuperäinen nimi: Angles and Demons - Robert Langdon sarja #1 - julkaistu vuonna 2000, suomennettu 2005 - kustantanut WSOY - kirjastolaina - KUUNNELTU äänikirjana

Jännityskirjailija Dan Brown nousi kuuluisuuteen kirjallaan Da Vinci koodi, jossa symbologi Robert Langdon selvitti mysteerejä ympäri maailmaa. Landgon on seikkailut myöhemmin myös muissa Brownin kirjoissa, muun muassa Kadonneessa symbolissa ja uusimmassa, viime vuonna ilmestyneessä Infernossa. Robert Langdon sarja on tällä hetkellä maailman seitsemänneksi myydyin sarja ja Tom Hanks on esittänyt Langdonia kahdessa elokuvassa. Lähes 40 miljoonaa kappaletta myynyt Enkelit ja Demonit on kuitenkin osa, joka aloittaa koko Langdon sarjan.

Maailman kuulu symbologi Robert Langdon saa keskellä yötä soiton, jossa häntä vaaditaan saapumaan CERN:iin. Langdon ei ymmärrä eikä ole halukas lähtemään, mutta kun hänelle faksataan kuva murhatusta miehestä, jonka rintaan on poltettu Illuminaatti merkki, suuntaa Langdon selvittämään mistä on kyse. CERN:ssä selviää, että murhattu mies on kuuluisa fyysikko, joka on juuri luonut antimaterian. Antimateria on maailman tehokkain ja ympäristöystävällisin energia ja pisara sitä riittäisi tyydyttämään New Yorkin energiatarpeen päiväksi. Ainoa ongelma on, että antimateria on hyvin epävakaata ja se räjähtää kosketuksissa minkä aineen tahansa kanssa. Myös ilman. Nyt antimateria on varastettu.

Enkelit ja Demonit sisältää suhteellisen jännittävän juonen jossa jahdataan salaista veljeskuntaa, joka murhauttaa Vatikaanin merkkihenkilöitä kellon tikittäessä jatkuvasti taustalla kohti väistämätöntä tuhoa. Tutkijat ovat joka hetki askeleen jäljessä, eikä aika tai murhaaja anna vähäänkään armoa.

Puhtaana viihteenä Enkelit ja Demonit uppoaa varsin vaivattomasti ja onnistuu siinä, mitä se pyrkiikin tekemään. Kuitenkin heti kun aletaan miettiä mitä tässä luetaan, ollaan syvässä suossa.

Kenties suurin vääryys, jonka kirja tekee, on virheellisen tiedon kanssa. Kirjan alussa kirjailija itse väittää, että tämä kaikki on totta, niin Illuminaatti kuin myös kaikki mihin Roomassa viitataan. Näin ei kuitenkaan ole. Riittää, että lukija avaa internetin ja avaa ensimmäiset linkit, jo Wikipedia kertoo kirjassa olevista virheistä. Brownin väittämä antimateria on totta, mutta sen tuottaminen kirjan vihjaamissa määrin ei ole mitenkään mahdollista, minkä seurauksena Enkelit ja Demonit on toisinaan luokiteltu science fictioniksi, mitä se tarkemmin sanottuna onkin, vaikka vain hyvin kevyesti. Toiset ongelmat ovat kenties vielä raskaampia: Brown värittää historiaa miten hänestä itsestä huvittaa. Faktoja on väänneetty siten, että ne palvelevat juonta ja kirja, joka uskottelee lukijalle opettavansa tätä, viljeleekin täysin virheellistä tietoa. Kirjan avainhenkilö, joka mahdollistaa juonen, taitelija Bernini, ei ole elänyt Illuminaattien aikaan, kirjassa viitatut sijainnit ovat vääriä ja niin edelleen. Virheiden lista on hävyttömän pitkä.

Virheitä on liki jokaisessa fiktiivisessä teoksessa eikä niitä ole syytä käydä täikammalla läpi, kuten monet ovat teoksen kanssa tehneet, mutta Brownin jääräpäisyys olla kertomatta, että kyse on fikiitivisestä maailmasta ja fiktiivisistä faktoista, on hänen oman hautansa kaivuuta. Tekstillä ei ole vain potentiaalia johtaa lukijoita harhaan, vaan se tekee sitä täysin tietoisesti. Monet kirjan kohdista ovat suoranaisia opetuskohtia, jossa lukijaa halutaan "sivistää". Lukija, joka ei tästä tiedä, on varmasti vakuuttunut Landgonin ja monen muun hahmon opettaessa historiasta, fysiikasta ja monesta muusta asiasta, mutta varutuneen lukijan on vaikea luottaa enää mihinkään.

Kuten mainittua, kirjan juoni onnistuu olemaan kiehtova lähtökohdiltaan ja on helppo nähdä, miten niin moni näkee sen sormia kihelmöivänä jännityksenä. Valitettavasti tässäkin tapauksessa tottunut lukija näkee myös sen lävitse. Tarinassa on jännittävät kohtansa, mutta valitettavan usein nämä pilataan yksinkertaisilla kikoilla, halvoilla tempuilla, kuten luvun päättäminen sanoihin: Sitten hän kertoi järkyttävän totuuden. Kielestä löytää myös muita ongelmia kuten loogisuus virheitä ja kuluneita sanontoja

Itse päähenkilö, Robert Langdon, on toisinaan liiankin selvästi Dan Brownin oma haavekuva, mikä on aina yhtä kiusallista. Tohelo muka-Bond ei pysy alkuunkaan vauhdissa eikä tarkemmin ajateltuna onnistu juurikaan missään koko tarinan aikana. Itse kirjan aihekin on hieman arka, uskonnon ja tieteen välit, joihin Brown ei pelkää hypätä ollenkaan. Hän asettaa nämä kaksi vastakkain ja raatelee toinen toistaan jopa hävettävän armottomasti.

Äänikirjan lukija, Lars Svedberg, kuulostaa alkuun lähes koomiselta vakavauudessaan. Miehen ääni  tuntuu tulevan luontodokumentista ja sitä on vaikea ottaa tosissaan. Kun sille antaa enemmän aikaa, vajaan tunnin, ääneen totuun ja Svedberg kertoo tarinan suhteellisen miellyttävästi loppuun asti. Svedberg ei muuta ääntään toisten hahmojen puhuessa, joten usein on epäselvää kuka puhuu vaikka keskustelu olisikin miehen ja naisen välinen. Kun Svedberg sen harvasen kerran muuttaa ääntää, tekee hän sen liioitellun koomisesti kuin kujeilisi lapsenlapsille satukertomuksen konnan sanoilla. Kiusallista kyllä, äänikirjaan on jäänyt muutamakin virhe, jossa Svedberg sanoo ensin väärin, pitää tauon ja aloittaa uudestaan. Levyjen jaottelusta tekijät saavat ehdottomasti plussaa, sillä tarina jää joka kerta kohtaan, jossa on joka tapauksessa kuunneltava lisää, halusi tai ei.

Ja kuitenkin, kaikista näistä virheistä huolimatta, on Enkelit ja Demonit jossain onnistunut. Se ei ole ilmömäinen jännitysromaani eikä missään nimessä välttämätön luettava. Silti jos sen kyytiin päättää hypätä, on se varmasti monelle nautinnollinen matka Vatikaanin kaduilla. Moni pitää sitä jännityksen mestariteoksena, mutta kokenut lukija löytää varmasti jotain parempaakin.

Jälkikeskustelu - Sisältää juonipaljastuksia
Arvosteluun vaikuttaa varmasti se, että minulla oli jonkin asteisia ennakko-oletuksia. Tiesin jo ennen kuin aloitin, että kirjallisuuspiireissä Brown ei ole erityisen kehuttu, mutta silti tartuin kirjaan. En siksi, että haluaisin etsimällä etsiä siitä virheitä ja nauraa sille huoletta, koska nyt olin lukenut sen, vaan antaakseni sille mahdollisuuden. Kirja, joka on myynyt 40 miljoonaa kappaletta, on täytynyt onnistua jossain.

Minun ja Brownin harmiksi sieltä kuitenkin löytyi niitä virheitä, vähän liiankin paljon. Juoni oli ennalta tuttu elokuvasta, joten kenties tarina olisi ollut aavistuksen jännittävämpi, jos en olisi sitä nähnyt. Siinä oli kuitenkin potentiaalia, hyvinkin paljon. Harmi vain, ettei siitä otettu kaikkea irti.

Ja niin, en itsekään tajunnut sitä ennen kuin lopussa, että Langdon todella on yksi poropeukalo. Hän ei onnistu pelastamaan yhtäkään kardinaalia, eikä muutenkaan tunnu koskaan aavistavan ennen kuin on jo liian myöhässä, missä seuraava murha tapahtuu. Hän on aina monta askelta jäljessä. Okei, tiedän, ettei hän ole perinteinen sankari, mutta olisi hänen silti hyvä onnistua jossain. (Ei niin, etteikö lopun helikopterista pakeneminen ikkunasuojalla muka ollut vakuuttavaa.)

Kirjan loppu taas, siis ihan loppu, kun Langdon vitkittelee Vittoriaa... No joo. Sanon vain, että voi hyvä luoja. Itsekin taisin punastella, ja ei, se ei ole tässä tapauksessa kehu.

Kirja tuntui muutenkin aivan järkyttävän pitkältä. Äänikirja varmasti vaikuttaa, 18 tuntia ja risat on pitkä aika, mutta silti. Alku varsinkin tuntui puuduttavalta, kun mitään ei tapahtunut. Siis sen lisäksi, että hahmot luennoivat toisilleen Eisteinista ja muusta. Mutta muuten.

Ei, ei se Langdon napannut vielä mukaan. Saa nähdä luenko muita osia, jotka kuulemani mukaan ovat parempia. Katsotaan miten aikaa ja jaksamista löytyy.

2 kommenttia:

  1. Minä olen lukenut Brownilta vain Da Vinci -koodin ja vaikka aihepiirit hänen kirjoissaan onkin hurjan kiinnostavia, en siltikään ole innostunut tyypin kirjoista enempää.

    Minun ongelmani on Brownin kirjoitustyyli. Mielestäni hän ei ole hääppöinen kirjoittamaan. Lukiessani Da Vinci -koodia en voinut olla ihmettelemättä, miten tajuttoman persoonatonta, toistelevaa ja yksinkertaistettua teksti oli. Se on sellaista valtavirtatekstiä, jota kuka tahansa voi lukea ilman ongelmaa tai sen kummemmin mitään miettimättä. Hahmot olivat paperinohuita ja karikatyyrisiä, jännitys- ja toimintaosuudet latteita ja juoni täynnä kliseitä. En ole tästä syystä innostunut lukemaan muita kirjoja Brownilta, vaikka perusideat hänen kirjoissaan kiinnostavatkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juurikin näitä ongelmia löysin itsekin. Ja kenties surullisinta on juuri se, että tässähän on oikeasti jännittävä juoni: aikapommi ja mies, joka tappaa joka tunti. Jos siitä ei saa jännitystä, niin jossain on pahasti vikaa.

      Poista