Sarjakuva-arvostelu: Maus I & II - Art Spiegelman

4/5 pistettä - historiallinen, elämänkerta, draama - noin 200 sivua, sisältää osat I ja II - kirjoitettu vuosina 1980-1991 - alkuperäinen nimi Maus: A Survivor's Tale, I: My Father Bleed History, II And Here My Troubles Began -  suomennettu vuosina 1990 ja 1992, koko painos 2003 - kustantanut WSOY - kirjastolaina

Ennen vuotta 1986, Art Spiegelman oli tullut tutuksi lähinnä underground sarjakuvien tekijänä, mutta Maus muutti kaiken. Toisen maailmansodan kauhuja kuvaava teos palkittiin Pulitzer-palkinnolla, joka oli ensimmäinen sarjakuvalle myönnetty palkinto, ja sen myötä se oli myös yksi ensimmäisistä sarjakuvista, jotka saivat akateemista arvostusta. Yhä edelleen Mausia pidetään erittäin suuressa arvossa ja sitä on käytetty muun muassa toista maailmansotaa opettaessa. Vuonna 2005 Art Spiegelman valittiin TIME:n 100 vaikutusvaltaisimman henkilön joukkoon.

Maus on kahdessa ajassa liikkuva kertomus. Pääosassa on Art Spiegelmanin isä, Vladek Spiegelman, joka eli Puolassa toisen maailmansodan ja juutalaisvihan alkaessa. Toinen on kehyskertomus sarjakuvan tekemisestä. Art menee isänsä luo ja haastattelee tätä ja lukija näkee Artin ja isänsä välin sekä sen, minkälaiseksi isä on muuttunut. Lukija kokee tarinan hyvin samaan tapaan kuin se on Artille kerrottu.

Eräs asia, joka on tuonut huomion Mausille, on sen tapa kuvata ihmisiä eläiminä. Juutalaiset ovat hiiriä, natsit kissoja ja puolalaiset sikoja. Tämä kuvaus toimii hyvin, se erottaa ja leimaa väkijoukot heidän taustansa takia ja toisinaan näemme kuinka kuvaus hahmosta voi vaihtua hiirestä kissaan, koska ei olla varmoja kuka tämä henkilö on. Eläimet toimivat myös etäännyttävänä elementtinä: kauhut, jotka lukijalle esitetään eivät ole graaffisesti niin julmia kuin voisivat olla, vaikka lukija on jatkuvasti tietoinen, että he ovat kaikki ihmisiä. Eläinhahmoja on tietyllä tapaa helpompi seurata ja se tekee kirjasta huomattavasti helpommin lähestyttävän, lukijan ei ole laisinkaan vaikea seurata näitä hahmoja.

Ratkaisevaa on itse tarina ja Maus toteuttaa sen erinomaisesti. Se on koskettava ja hyvin aito. Tarinan paras puoli on kuitenkin kenties se, miten aidosti se tuo toisen maailmansodan kauhut esille. Yhtä henkilöä seuraamalla näemme konkreettisesti sodan eri vaiheet ja mitä kaikkea juutalaiset ovat joutuneet kestämään. Kerta toisensa jälkeen huomaa ihmettelevänsä, miten kukaan on voinut selviytyä, ja kuten Vladekin tarinasta huomaamme: se vaatii paljon itseltä, mutta myös tuuria. Kuka tahansa saattoi kuolla milloin vain. On turha etsiä logiikkaa mielettömästä teurastuksesta.

Myös kehyskertomus toimii. Toisinaan Art ottaa kantaa itse sarjakuvan piirtämiseen: hän huolehtii miten piirtää vaimonsa, joka on käännynnäinen juutalainen ja potee syyllisyyttä saamastaan suosiosta. Se myös paljastaa minkälaiseksi ihmiseksi Vladek muuttui vuosien myötä ja näyttää tämän ja Artin välisen suhteen. Art haluaisi rakastaa ja huolehtia, mutta ei siltikään voi kestää isäänsä.

Spiegelmanin mustavalkoinen taide on äärimmäisen yksinkertaista. Taustalla ei näy muuta kuin välttämätön, hahmoilla on pisteet silminä ja viiva suuna. Koko albumissa on vain muutamia yksityiskohtaisia kuvia korostamassa tapahtumia. Tämä ei siltikään haittaa. Tarina etenee hyvällä vauhdilla eteenpäin ja juoni on tekstivetoinen. Kuvat eivät ole kuitenkaan mikään häiriö, vaan kuten jo mainittu, ne tuovat tarinaan paljon lisää. Kun siihen tottuu, niin se on hyvin luontevaa ja sopii albumille. Maus ei ole kuitenkaan sarjakuva jota luetaan kuvien vuoksi, vaan sen kertoman tarinan.

Maus on merkittävä teos toisesta maailmansodasta. Se kertoo hyvin omaperäisellä tavalla yhden miehen tarinan siitä, miten hän selvisi Hitlerin mahdin alla, mutta se on paljon muutakin. On mahdotonta ottaa toista maailmansotaa pois Mausista, se on niin oleellinen osa tarinaa ja sitä, miksi se on niin tärkeä ja suosittu. Silti sitä ei tulisi nähdä pelkkänä sodan kuvauksena, vaan se on paljon muutakin ja kertoo ihmisistä ja heidän läpikäymistään muutoksista.

Maus osoittaa konkreettisesti toisen maailmansodan kauhut, ja on suositeltava niin sarjakuvien ystäville, kuin niille, jotka eivät ole aiemmin sarjakuvia lukeneet.

Jälkikeskustelu - ei sisällä juonipaljastuksia
Itse en ollut kuullut Mausista, ennen kuin törmäsin keskusteluun jossa puhuttiin sarjakuvista, jotka tulisi lukea lukioaikana. En ole ihan varma mihin tämä perustui (koska olet vielä nuori, näistä oppii, helpommin samaistuttavaa), mutta siellä oli hyviä poimintoja niillekin, jotka olivat jo lukionsa suorittaneet. Tämä on nyt toinen kirja, jonka sieltä nappasin I Kill Giantsin oheella (joka myös oli erittäin hyvä).

Jotta voi ymmärtää jotain kauheaa, siitä on tehtävä vähemmän kauheaa, joku sanoi tällä keskustelulla. Olen samaa mieltä. Ehkä juuri siksi Maus toimii, niiden hiirien johdosta. Kokoajan sitä näkee hiiret, mutta tietää niiden olevan ihmisiä. Silti se helpottaa lukemista, eikä missään kohti minulle iskenyt mitään suurta masennusta tapahtumien johdosta. Hahmoihin oli myös helpompi kiintyä. Edes yksinkertainen taide ei haitannut kun siihen oli tottunut. Kun taas Spiegelman asetti sivulle yhden harvinaisista yksityiskohtaisista kuvista, tuntui se entistä voimakkaammalta.

Sarjakuvat voivat olla paljon muutakin kuin supersankareita ja isorintaisia naisia. Monella on tämä mieleen jumittunut kuva, joka tosiasiassa on vain yksi osa koko alasta. Samaan tapaan meillä on viihdekirjallisuutta, jota osa halveksii. Osa taas sanoo, ettei ymmärrä näitä kuvia eikä osaa lukea niitä. Mausissa ei ole paljoakaan kuvia, joita pitäisi sen tarkemmin seurata ja analysoida. Se on tarina.

Siksi suosittelen Mausia erityisesti niille, jotka eivät sarjakuvia lue. Tämä on mykistävä kirja kaikille muillekin.