Kirjoittamisesta: Inspiraatio (johon sinulla ei ole varaa)

Eli mitä inspiraatio on, miksi siihen ei voi luottaa, mitä sen sijaan pitäisi tehdä ja se kohta, jossa kiellän kaiken (jos niin haluat)

Inspiraatio, kirjailijan tärkein ja paras ystävä. Se on kuin Oscar-patsas, mutta vain elossa mutta yhtä kullasta tehty ja kun se laskee kätensä olallesi, kaikki on niin paljon helpompaa. Jokainen kirjailija rakastaa inspiraatiota. Mutta tällä kullasta ja täydellisistä ideoista tehdyllä ystävällä on paha tapa karata pois ja lähteä muiden luokse ja jättää tilalle tyhjä, kylmä aukko sydämeen. Kuka hän oikein luulee olevansa?

Mutta ei hätä ole tämän näköinen. Hyvät uutiset koittavat: sinä et tarvitse häntä. Seuraavaksi koittaa, mikset. 

Mitä inspiraatio on?
Typerä kysymys, kaikkihan sen tietävät. Inspiraatio on se tunne, jolloin lähes kaikki on mahdollista. Silloin kyse ei ole työstä vaan nauttimisesta, itsensä toteuttamisesta äärimmillään. Inspiroituneena kirjoittaminen on parasta ajanvietettä, mitä keksiä saattaa.

Ja samaan aikaan se on vain tekosyy, tai siis inspiraation puute on. Inspiraatio on pohjimmiltaan vain se tunne, kun on hyvä päivä ja sinua sattuu kiinnostamaan se, mitä ikinä teet. Lähtökohtaisesti voi olla inspiroitunut tekemään mitä tahansa aina siivoamisesta lähtien ("Hei, eikö nyt olisi hyvä aika kevätsiivoukselle?") Se on tapa sanoa, että tällä hetkellä minua kiinnostaa tämä tietty tekeminen.

Ei se täysin huuhaata ole, ei tietenkään. Kaikki jotka ovat kirjoittaneet, ovat kohdanneet sen tunteen kun sanoja tuntuu tulevan lähes itsestään. Juoni on päivänselvä, kaikki langat löytävät omat paikkansa ja lopputuloksena on siisti lahjapaketti lukijalle. Aina toisinaan on oikein hyvä päivä, inspiroitunut päivä, ja silloin kirjoittaminen on hauskaa.

Sitten tulee se hetki jolloin et ole inspiroitunut. Jokainen sana on työn ja tuskan takana. Tarinan ideakin hämärtyy, miksi kirjoitan mitään tämänlaista? Ja se tarkoittaa sitä, että sinun on äärimmäisen helppo jättää päivän kirjoittaminen välistä.

Lopulta inspiraation puute ei ole mitään muuta kuin puolustusmekanismi, jolla voidaan taputtaa itseä selälle ja todeta, että tänään on mahdotonta kirjoittaa. Haluaisit ja tekisit jos voisit, mutta tänään ei vain onnistu. En ole inspiroitunut.


Jokaisella kirjailijalla on hyviä ja huonoja päiviä. Ei kukaan kirjoita täyttä häkää aamusta iltaan ja viikosta toiseen. Kaikilla tulee hetkiä kun teksti ei suju, ja kaikilla tulee hetkiä, kun se on maailman helpoin ja luonnollisin asia. Se kuuluu asiaan ja sitä voi halutessaan kutsua inspiraatioksi tai muusan läsnäoloksi tai miksi tahansa muuksi, mutta totuus on, että kyse on vain sinusta ja omista teoistasi.

Miksi sinulla ei ole varaa olla inspiroitunut?

"Jos kirjoitat vain inspiroituneena, voit olla kelvollinen runoilija, mutta et koskaan (romaani)kirjailija, koska sinun pitää saada sanamääräsi täyteen tänään, eivätkä ne odota oletko inspiroitunut vai et. Joten sinun on kirjoitettava kun et ole inspiroitunut" - kirjailija Neil Gaiman - videolinkki

Kuten Gaiman sanoo, romaania ei voida kirjoittaa vain inspiroituneena. Syy tähän on yksinkertainen: se on liian pitkä muoto. Lyhyimmilläänkin romaani on yli sata sivua. Se on hyvin paljon tekstiä, monia tuhansia sanoja. Jos aiot kirjoittaa vain inspiroituneena, tulee tie olemaan hyvin kivinen ja hidas (mikä on ironista, jos kirjoitat vain silloin kun kirjoittaminen tuntuu helpolta).

Kirjoittaminen on pohjimmiltaan työtä. Sitä se on harrastelijoille ja sitä se varsinkin on "oikeille kirjailijoille". Heillä on omat tavoitteet ja heidän tulee päästä niihin, usein ennen tiettyä deadlinea. Runot voi tulla hetkessä, jopa parikymmentä sivua pitkän novellin voi kirjoittaa yhdellä istumalta. Romaania ei voi, eikä tulisikaan voidan. Kyse on pitkästä tarinasta.

Viimeistelty teos vaatii aina työtä, enemmän tai vähemmän. Se ei ole loppuun asti pelkkää juhlaa ja sinulle tulee hetkiä kun teksti ei tunnu etenevän, mutta silti sen pitää edetä. Ei ole mitään syytä lopettaa.

Mitä sitten pitäisi tehdä?
Kirjoittaa. Kaikessa yksinkertaisuudessaan sinun tulisi vain kirjoittaa. Kuulostaa helpolta, mutta on huonona päivänä äärimmäisen vaikeaa.

Paras tapa on asettaa itselle tavoitteet. Osa kykenee kirjoittamaan joka päivä, toisilla se voi olla ennaltamäärätyt päivät. Oli oma tavoitteesi mitä tahansa, sen tulisi tarkoittaa sitä, että kun olet ennalta päättänyt kirjoittavasi, sinä myös kirjoitat. Istuessasi koneen ääreen fiiliksesi voi olla mitä tahansa innostuneisuuden ja hermostuneisuuden ja puhtaan kauhun väliltä, mutta kone pysyy auki ja sormet näppämistöllä ja sinä kirjoitat.

Aluksi se on vaikeaa, todella vaikeaa. Kun kirjoitat ensi kertaa siten, ettei sinua kiinnosta, on se kuin kiipeäisit pystysuoraa vuorta ylöspäin, mutta mitä enemmän sitä teet, sitä helpommaksi se tulee. Kun saat itsellesi tietyn rutiinin, niin silloin alkaa tuntua että sinun on pakko kirjoittaa. Ja kuitenkin, vaikka kirjoittaisit joka päivä ja tietäisit pystyväsi siihen, silti tulee päiviä kun kirjoittaminen tuntuu vaikeammalta kuin aiemmin ja silti on jatkettava matkaa.

Gaiman toteaa haastattelussa sen, että kun katsot teosta puolen vuoden, vuoden päästä, et enää pysty muistamaan missä kohdin olit inspiroitunut ja missä et. Itse olen samaa mieltä. Ei minulla ole hajuakaan minkälainen fiilis minulla on ollut kirjoittaessa jotain tekstiä, ei varsinkaan kohtauksien kohdalla. Ei mikään kohta ole parempi tai huonompi sen takia, että kirjoitin ne jossain tietyssä mielentilassa.

Nyt jotkut nousevat barrikaadeille ja huutavat, että ei-inspiroituneena kirjoittaa vain kuraa ja he ovat todenneet sen itse, he todellakin huomaavat missä tilassa ovat kirjoittaneet. Ehkä näin onkin, mutta kirjoittaminen on silti hyödyllistä, vaikkei niin haluaisi tehdä.

Miksi? Koska harjoitat itseäsi, omaa kirjoittamiskykyäsi, alennat sitä kynnystä sanoa itsellesi, ettet ole inspiroitunut eikä tarvitse kirjoittaa, koska harjoittelemalla et jää niin helposti jumiin kirjasi vaikeaan kohtaan ja lopeta sitä. Vaikka kirjoittaisit täydellistä kuraa, se on tekstiä. Se kehittää sinua ja parhaassa tapauksessa huomaat seuraavana päivänä tai viikkona, että ehkei se ollutkaan niin huonoa. Myöhemmin editoit tekstiä vielä niin moneen kertaan, että lopputulos on sellainen kuin sen halusit olevan, ja nyt ehkä hieman nopeammin kirjoitettuna kuin oletit.

Haastattelun lopussa Gaiman kertoo, mitä kirjoittaminen on:

"Kirjoittaminen voi prosessina olla taianomaista - on aikoja jolloin astut ulos yläkerran ikkunasta ja kävelet ilmassa ja se on täydellistä ja puhdasta onnea. Useimmiten se on prosessi, jossa asetat sanan sanan perään."

Mutta
Nyt on laeltu tekstiä joka saa harrastajat tuntemaan itsensä vähäiseksi, joten on aika jakaa se kuuluisa mutta.

Mutta - sinä voit halutessasi jättää tämän kaiken ja unohtaa koko homman, sillä olen sitä mieltä, että harrastajakirjoittajalla on lupa kirjoittaa vain inspiroituneena, jos hän näin haluaa. Toisille kirjoittaminen on vain ajatusten purkamista eikä tarkoituksensa ole koskaan jakaa ajatuksia maailmalle. Jotkut tekevät sitä vain muutaman kerran vuodessa kun siltä tuntuu ja heidän mielestä niin on hyvä. Ja se on ihan okei.

Jos kirjoittaminen on todellinen intohimo ja haluaa viimeistellä teoksensa ja tulla joku päivä kustannetuksi, niin silloin sinun on muistutettava itseäsi, että sinun on tehtävä työtä. Sinun pitää painia vaikeiden kohtien ylitse ja saatava teksti valmiiksi. Harjoitettava taitoasi ja oltava ammattimainen.

Niille, joille tämä ei ole tavoite, jotka nauttivat vain kirjoittamisesta silloin kuin se maistuu, heille se on okei. Sinä itse päätät juuri sen, miten tosissaan otat kirjoittamisen. Ei kukaan muu voi pakottaa sinua istumaan ja pakottamaan sanoja ulos kun se tuntuu maailman hankalimmalta tehtävältä. Jos kuitenkin haluat kirjoittaa ja saada tekstejäsi valmiiksi, suosittelen suuresti: näe vaivaa sen eteen.