lauantai 9. marraskuuta 2013

Kirjoittamisesta: HS-teema - Lue ja kirjoita paremmin

-/5 pistettä - noin 100 sivua - 7,50€

Helsingin sanomat on koonnut 99 eri viisautta yksiin kansiin eri kirjailijoilta, esseisteiltä, toimittajalta, lukiolaiselta, kirjoittajilta, bloggaajilta ja kaikilta muiltakin, jotka kirjoittavat. Pieni opus sisältää paljon lyhyitä ohjeennuoria kirjoittamisesta ja lukemisesta, mutta onko se hintansa arvoinen?

Kirja on jaettu neljään osaan: ajattele, lue, kirjoita ja koska teksti on valmis. Lyhyimmät jutut ovat vain muutaman virkkeen mittaisia ja pisimpiä, parin aukeaman juttuja, on vain kourallinen. Teksti on siis hyvin tiivistä ja jutut vaihtuvat kokoajan, yhtä asiaa ei jäädä pitkäksi aikaa vellomaan.

Tietyssä mielessä kirjaa voisi väittää kirjoitusoppaaksi, mutta se ei kuitenkaan ole sitä. Tämä ei ole myöskään tehty yksinomaan perinteistä romaania kirjoittaville, vaan ihan kaikille. Kuten esipuheessa sanotaan: "Koskaan aikaisemmin ei ole kirjoitettu yhtä paljon kuin nyt." Puheenvuorot, sillä niitä nämä ovat, käsittelevät kaikenlaista kirjoittamista Twitteristä esseisiin ja niihin romaaneihin ja löytyy seasta ihan vain lukemista koskevia aiheita.

Tai ehkäpä alaotsikko, 99 viisautta, kuvailee tätä vielä paremmin. Kirjassa on 99 eri asiaa jotka nostetaan esille. Suoria ohjeita on vain muutama, muuten käsitellään kirjoittamista ilmiönä, kirja sisältää siis pieniä esseitä kirjoittamisesta.  Harmillista tiiviissä muodossa on kuitenkin  se, että moni asiaa jää hyvin pinnalliseksi ja saattaa täysin unohtua. Kun muutamassa minuutissa on yhtäkkiä mennyt kymmenen eri osan ohi, niin ei ensimmäistä enää muista. Muutama kohta, viisaus, on muutenkin hieman "huijaava". Esimerkiksi kuvat eri kirjailijoista eri aikoihin Suomen historiaa ei opeta sinulle kirjoittamisesta, mutta on muuten mielenkiintoinen.

Onko tästä sitten jotain hyötyä? Itse en kokenut mitään suurta valaistusta lukiessani kirjaa, enkä uskokaan oppineeni mitään erikoista siitä. Koin sen enemmänkin viihdyttäväksi. Jutut olivat mielenkiintoisia ja luin niistä mielelläni. Jos jotain olen oppinut, se on luultavasti painunut takaraivooni jonnekin kaiken muun taustalle, enkä sitä tässä tiedosta. Nopeita, yksinkertaisia ohjeita ei ole, vaan laajempia asioita joita lukijan halutaan itsekin pohtivan, kuten kuka saa käyttää suomenkieltä.

Visuaalisesti kirja on kaunis ja mustavalkokuvat ovat näyttäviä. Sivuja selailee mielellään ja teksti on hyvin jaoteltu.

HS-teema (3/13) on tehyt kaikille kirjoittamisesta ja lukemisesta kiinnostuneille. Se ole oikotie onneen, kuten sen alkuperäinen otsikko, 99 ohjetta, viittasivat. Viisaudet kuvaavat sitä enemmän: asioita joita on hyvä pohtia kirjoittamisessa ja jotka sitä monet tekstit yrittävät saada aikaan: mieti mitä kirjoitat, miksi kirjoitat, mieti koska olet valmis ja mitkä ovat tavoitteesi. Kyllä sieltä suorempiakin ohjeita löytyy, mutta Teema-liite haluaa sinun enemmänkin vain ajattelevan ja pohtia näitä asioista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti