torstai 24. lokakuuta 2013

Kirjoittamisesta: Helsingin kirjamessut 2013 ovat täällä

Tämä toimii enemmänkin muistutuksena muillekin siitä, että Helsingin kirjamessut ovat alkaneet tänään! Kirjamessut järjestetään tästä torstaista sunnuntaihin (24.-27.10) Helsigin messukeskuksessa, Pasilassa. Tarkemmat aukioloajat löydät itse messujen sivuilta. Lippu aikuiselta on 16€, mutta samaan hintaan kuuluu myös Musiikki- ja Ruoka- ja viinimessut. Vaikka hinta onkin korkeahko, niin ehkä se korvataan messuilla olevilla paneeleilla ja hyvillä löydöillä.


Itse olen käynyt jo pari vuotta kirjamessuilla ja varsinkin viime vuodet ovat olleet hyvin mielenkiintoisia kun kiinnostuskin alaan on kasvanut kasvamistaan. Tänäkin vuonna siis mennään. Itselleni päiväksi valikoitui lauantai, koska silloin vaikutti olevan kiinnostavin ohjelma. Siellä on koko aamun 10.30 lähtien dekkariaiheisia paneeleja joista haluaisin suuren osan kuulla. Tietenkään nämä eivät ole ainoat jotka minua kiinnostavat, vaan siellä on myös monta muutakin. Parhaimmillaan pitäisi olla neljässä paikassa kerralla, ja nyt tekemäni listan mukaan minun istuisin 10.30 lähtien aina 16.30 asti kuuntelemassa, ja sitten pitäisi 18.00 mennessä käydä vielä kaikki hyllyt läpi. Voi hyvä luoja, eihän tästä mitään tule.

Paneelien lisäksi messuilla on tänäkin vuonna "Haluatko kirjailijaksi?" -osio-juttu. Eri kustantamoiden edustajat ovat tulleet paikalle ja heiltä on mahdollisuus varata aika jotta heidän kanssa pääsisi hetkeksi keskustelemaan ja kysymään mieltä polttavia kysymyksiä. Kävin jo viime vuonna keskustelemassa, mutta tuolloin en ollut varautunut siihen millään tavalla. Kun oli minun vuoroni, en keksinyt oikeastaan mitään sanottavaa, ja tuhalsin aikani täysin.

Tänä vuonna olen jo valmiiksi keksinyt muutamia kysymyksiä, joten toivotaan että tästä saataisiin nyt enemmän irti. Vastaukset olen suunnitellut laittavani tänne ylös, joten jos sinulla on jotain mitä haluaisit kysyä, muttet pääse messuille tai et muuten halua jonottaa kuuntelemaan heitä, niin kerro. Ehkä voin kysyä sen puolestasi.

Jos kaikki menee hyvin, niin saan ensi viikolla aikaan jutun Kirjamessuista jossa ehkä olisi jotain oikeasti kiinnostavaa, niin dekkareista kuin esikoiskirjan hyväksytyksi saamisesta. Eli sormet ristiin!

-

Sitä ennen voit käydä katsomassa Kirjailijan elämää -blogissa olevan jutun, jossa kirjoittaja on jo käynyt kirjamessuilla ja kysynyt omat kysymyksensä: WSOY:n kustannustoimittajan vastauksia polttaviin kysymyksiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti